Respektiä

Eilisestä asti on kuohunut mediassa ja somessa Respektiä-kirjan vuoksi. Seksikirjaa pojille on puolusteltu ja kauhisteltu, mutta ehkä enemmän kauhisteluja olen havainnut tähän iltaan mennessä. Huomasin, että jotkut kollegoistakin olivat äänensä antaneet Instagramissa, puolesta ja vastaan, joten laitetaanpa vastine täältäkin. Pohjustettakoon, että en ole kyseistä kirjaa itse lukenut, mutta otan kantaa Lue lisää…

Puolison muuttuva ulkonäkö

Kaikkihan me muutumme, se on fakta. Paino saattaa nousta tai laskea ja lihakset kasvaa tai pienentyä, nahka löystyä, ikää tulee koko ajan lisää, kasvoihin piirtyy hiljalleen juonteita ja ryppyjä, vaate-, hius- tai meikkityyli saattaa muuttua, hiukset saattavat harventua ja vastaavasti karvoja voi alkaa kasvamaan paikkoihin, missä niitä ennen ei ole ollut. Lue lisää…

Psykiatrinen sairaanhoitaja ja seksologi

Tarina siitä, miten ja miksi minusta tuli psykiatrinen sairaanhoitaja ja myöhemmin vielä seksologi on mielenkiintoinen ja antoisa. Kaikkihan liittyy tietysti omaan elämääni ja sen merkittävään käännekohtaan. Erään parisuhteeni päätteeksi heräsi suunnaton kiinnostus ihmismieleen ja sen toisinaan jopa selittämättömiinkin koukeroihin. Pian huomasin suorastaan ahmivani psykiatrian ja psykologian kirjallisuutta mm. persoonallisuus- ja mielialahäiriöistä, Lue lisää…

Mitä seksuaaliterapiassa tapahtuu?

Seksuaaliterapiassa käsitellään erilaisia seksuaalisuuteen ja seksielämään liittyviä haasteita, ja tavoitteena on parantaa yksilön tai parin seksuaalista hyvinvointia ja elämänlaatua. Tapaamisia voi olla yksi tai vaikka kymmenen, toisinaan terapiasuhde jatkuu pidemmänkin aikaa. Seksuaaliterapia on ratkaisukeskeistä ja positiiviseen tulevaisuuteen tähyilevää, mutta se ei tarkoita, ettetkö saisi luvan kanssa surra ja käydä läpi Lue lisää…

Tarvitaanko liukuvoidetta?

Liukuvoide-keskustelu kävi jokin aika sitten kuumana ja minullakin oli tämä teksti melkein valmiina, mutta tottahan toki se unohtui julkaista! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä aihe on aina ajankohtainen. Aiheesta kiisteltiin, että onko liukuvoide välttämätön ja tarpeellinen vai tarpeeton ja turhaa rahanmenoa. Karrikoiden voisi tiivistää, että yksi taho totesi, Lue lisää…

Henkilötiedot ja sinun tarinasi salassa

Sen lisäksi, että olen terveydenhuollon ammattilaisena saanut koulutuksen ja vannonut kautta kiven ja kannon vaitiolovelvollisuuden nimeen, ymmärrän sen tärkeyden erityisen hyvin myös ihmisenä. Koen, että ihmismieltä, tunteita ja ajatuksia tutkittaessa ja erityisesti seksuaalisuuden teemoja käsiteltäessä liikutaan niin herkkien ja intiimien aiheiden parissa, että yksityisyyden säilyttäminen on tärkeämpää kuin mikään! Jos Lue lisää…

Painelutekniikka ulkoiseen g-pistestimulointiin

Oletko kokeillut seksin aikana painaa kevyesti kämmenellä alavatsan ja häpykummun välistä aluetta, suunnilleen siitä kohdasta mihin häpykarvoitus loppuu? Kannattaa kokeilla, jos et ole vielä kokeillut! Esimerkiksi välinetyöskentelyssä tai suuseksissä tuo maaginen kohta voi nopeuttaa ja voimistaa orgasmin saamista! Suomalaisista lähteistä saldo jäi vähän laihaksi, mutta englanninkielisillä sivuilla aiheesta löytyi enemmänkin Lue lisää…

Suhde ilman luottamusta

Voiko parisuhde olla hyvä ilman luottamusta? Seksuaaliterapeutin näkökulmasta sanoisin, että haasteita todellakin voi ilmaantua mikäli riittävää luottamusta ei ole. Luottamus on mielestäni supertärkeä osa tervettä ja kestävää parisuhdetta, ja se mahdollistaa avoimen kommunikaation, ylläpitää turvallisuuden tunnetta ja helpottaa merkittävästi yhteisen tulevaisuuden rakentamista. Ilman luottamusta parisuhde voi kohdata monia haasteita Epävarmuus Lue lisää…

Torjutuksi tuleminen

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella torjutuksi tulemisesta? Aina ei huvita, jaksa tai tee edes mieli, mutta kuinka usein on ok kieltäytyä? Pitäisikö torjujalla olla huono omatunto torjumisen takia? Onko ”pakko hoidella aviolliset velvoitteet” alta pois, että toinen olisi edes semityytyväinen siihen seuraavaan pakkopullakertaan saakka? Entä miltä torjutuksi tuleminen kerta toisensa Lue lisää…