Halut elävät ja muuttuvat elämän mukana. Välillä ei tee mieli ja välillä himottaa niin maan vietävästi. Voimakaskaan halu ei ole huolestuttava merkki, eikä vaadi ongelmanratkaisua, mutta jos ilo katoaa ja seksuaalinen toiminta ottaa ihmisestä vallan, halliten elämää ja muuttuen pakonomaiseksi, on syytä pysähtyä. Mitä ajatuksia alla oleva listaus herättää?
💥Addiktiot voivat aiheuttaa ahdistusta, masennusta, itseinhoa, häpeää, ihmissuhdeongelmia ja mahdollisesti johtaa valehtelun kierteeseen – myös seksiriippuvuus eli nykyisin ”pakonomainen seksikäyttäytyminen”
💥Pakonomainen seksikäyttäytyminen häiritsee elämää niin, ettei tavalliset arkiset puuhastelut tai työnteko meinaa enää sujua, sillä ajatukset karkaavat jatkuvasti seksiin. Pakonomaisuus näkyy vaikka loputtomana pornon katsomisena tai henkilöllä puskee seksuaaliset toiminnot mieleen kohdatessaan muita ihmisiä
💥Voi olla, ettei seksi ilman pornoa enää onnistu, ja sitä on oltava sekä esileikkinä että seksin aikana tarjolla. Tavallinen seksi ei ehkä enää vastaa ärsykkeiltään toivetta vaan tarvitaan nopeampaa, kovempaa tai rajumpaa ärsykettä. Myös porno voi muuttua hooceempaan suuntaan ja siihen saattaa kulua rahaa enenevissä määrin
💥Myös seksi voi muuttua rajummaksi, koska kiihottumiseen ja nautintoon tarvitaan kovempia otteita tai jotain uutta ärsykettä. Saatetaan tarvita erikoisjärjestelyjä, asuja tai tilpehööriä, jotta esim. yhdyntä onnistuu. Leikit saattavat muuttua niin rajuiksi, että osapuolille voi tulla jopa vammoja ja pelkotiloja
💥Himo on tyydytettävä, vaikka kukkaroa kaivaen. Halu on niin valtava, että purkautuminen tarvitaan mieluiten nyt heti, vastapuolella telmiköön (melkein) kuka tahansa! Jos kumppani ei ole halukas tai innokasta toveria ei löydy nopeasti, voi ihminen hakeutua maksullisen palvelun piiriin, ja taloustilanne voi lähteä nopeastikin heikentymään
💥Seksipuheet epäsopivissa tilanteissa. Henkilö ei välttämättä ymmärrä, ettei irstaat puheet ja vitsit sovi kaikkialle, mutta mikäli seksi on vallannut ajatukset kokonaan, sitä ei välttämättä edes huomaa kuinka paljon seksipuhetta viljelee. Satunnaiset kaksimieliset jutut eivät ole huolestuttava merkki, erityisesti jos kykenee hallitsemaan, missä tilanteessa ja seurueessa sellaisen murjaisee
Muun muassa väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen ovat riskitekijöitä pakonomaisen seksikäyttäytymisen syntyyn. On mahdollista, ettei traumataustaa ole ja henkilö käyttää seksiä tunnesäätelyyn. Keskusteluapua on mahdollista saada, sekä trauman käsittelyyn että riippuvuuden hoitoon. Terveyskirjasto kuvaa muutosprosessin näin: ”Pakonomaisen seksikäyttäytymisen lopettamisessa on kyse muutoksesta. On tärkeää tiedostaa, mitkä ovat itselle pakonomaisen seksikäyttäytymisen laukaisevia tekijöitä. Muutoksessa opetellaan käsittelemään laukaisevien tekijöiden aiheuttamia tunnetiloja jollain muulla toimivalla tavalla, ei aina seksin avulla. Muutoksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, mikä on itselle myönteistä ja hyvinvointia edistävää seksuaalisuutta.”