Hei, kuulkaa täältä tulee pimppipaasausta! Hesarissa oli taannoin maksumuurin takana juttu, jossa mitä ilmeisimmin oli tarjolla kuvia erinäköisistä alapäistä. Laitan tämän julkaisun loppuun linkin, minkä sain seksuaalineuvojakoulutuksessa aikoinaan, ja suosittelen kurkkaamaan gallerian tarjontaa. Näkyy kuvia edestä ja alta, ihan tavallisista, elävistä, tuntevista ja arvokkaista pimperoista.

Törmäsin vasta keskusteluun, jossa sukuelimiä haukuttiin rumiksi ja mietittiin, mitä ihmettä Luojalla on päässään liikkunut kun on noin luotaantyöntävät vehkeet suunnitellut! 😳 Vastalause! 🆘️ Kyllä jo ihan biologian näkökulmasta nuo vehkeet on nimenomaan luokseensa vetäviä kuin poispäin työntäviä. Eli kyse on ajatuksista, asenteista ja tunteista, eli psykologiasta.

”Kauneus on katsojan silmissä”, sanotaan ja kyllä, näinhän se on. Mutta mistä se voi kertoa, jos näkee vulvan rumana? Voiko siihen liittyä tietämättömyys, millaisia erilaisia alapäitä todellisuudessa onkaan? Onko vertailukohteena pornoelokuvien sileät, kiristetyt, sokeroidut ja meikatut pimpit?

Mun mielestä sukuelimet ei ole rumia eikä vastenmielisiä ja toivoisin niiiinnn kovasti pimppirauhaa ja pimppipositiivisuutta, ja ihan yhtä lailla kikkelirauhaa, esim. kokokriiseilyn suhteen (tästä myös postaus tulossa!) Sinä siellä, joka pohdit kirurginveitsen alle menemistä, harkitse vielä, katso nuo gallerian kuvat ja varaa vaikka aika seksuaaliterapeutilta keskusteluavun saamiseksi, koska itsensä hyväksymisen ja häpeän hälventämisen eteen on vielä paljon tehtävissä 🩷 Labiaplastia/intiimikirurgia on tietyissä tilanteissa varmasti tarpeellinen (mm. kivulias hankautuminen), mutta toista ihmistä miellyttääkseen sellaiseen ei tarvitse missään nimessä mennä!

Linkki kuvagalleriaan: https://labialibrary.org.au/photo-gallery/#

Sain instagramissa yhteydenottoja tämän julkaisun jälkeen, koska kuvagalleria tuli todellakin tarpeeseen! Googlasin ”vagina” ja ”vulva”: tarjolla oli piirroskuvia. Googlasin ”pussy”: tarjolla seksivälineitä ja pornokuvia. Eihän tuolla netissä kauheasti ole tarjolla kuvia ”tavallisista pimpeistä”. Semmoisista, millainen näkymä olisi, kun Pirkko liukastuisi uimahallin suihkutiloissa ja hetkellisesti olisi ketarat levällään siinä lattialla. Ja se on sääli, koska semmoisia tavallisia Pirkkoja me suurin osa ollaan!

Kategoriat: Uncategorized