Onko muuta tehtävissä, kuin harrastaa ”pakollinen velvollisuusseksi” väsyneenä juuri ennen nukkumaan käymistä? Onko ylipäätään pakko harrastaa seksiä? Ihmisen elämässä on vaiheita ja kausia, jolloin aktiivinenkin seksinharrastaja väsyy eikä seksi ole ensimmäisenä eikä edes toisena asiana mielessä. On (vuoro)työt, lapsen korvatulehduskierre, oma/puolison terveyshuolet, putkiremontti, mokkapalojen leipominen myyjäisiin – lista on loputon.
Tärkeimpänä pitäisin yhteyden luomista kumppaniin ja keskusteluyhteyden avaamista. Voi olla, että kumppanikin on ihan fine laimentuneeseen tilanteeseen tai ehkä hän voi olla suuren kärsimysnäytelmän pääosan esittäjä. Niinpä puhu, puhu, puhu. Keskustelulla selviää millä tasoilla kumpikin liikkuu seksittömyyskauden aikana.
Entä jos molemmilla tekisi tavallaan mieli, mutta yhteys on poikki? Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, ettei ole edes tarkkaa muistikuvaa, mitä vuodenaikaa (tai vuotta) tuolloin hekuman huipulla eleltiin! Tässäkin suosittelen suun avaamista. Voi olla, että molemmilla olisi halu ja tarve, mutta mitä kauemmas edellisestä kerrasta on menty, sitä hankalammalta tuntuu lähestyä kumppania. Meille seksuaalineuvojille opetettiin koulussa termit ”puheeksiotto” ja ”luvan antaminen”, ja mielestäni tätä voi käyttää myös kohdatessaan kumppaninsa. Puheeksiotto saattaa pelottaa, mutta kun sen mörön on päästänyt suustaan, saattaa helpotuksen tunne vallata mielen. Luvan antaminen kumppanille, että saa kertoa miltä tuntuu, mikä mättää ja mitä toivot saattaa paljastaa sielunsopukoista yllättäviäkin asioita. Kysyvä ei tieltä eksy – ja mistä sitä tietää, mihin seikkailuihin tämä polku teidät johdattaa.
Kategoriat: Uncategorized