Olisiko teillä hetki aikaa keskustella torjutuksi tulemisesta?
Aina ei huvita, jaksa tai tee edes mieli, mutta kuinka usein on ok kieltäytyä? Pitäisikö torjujalla olla huono omatunto torjumisen takia? Onko ”pakko hoidella aviolliset velvoitteet” alta pois, että toinen olisi edes semityytyväinen siihen seuraavaan pakkopullakertaan saakka?
Entä miltä torjutuksi tuleminen kerta toisensa jälkeen tuntuu? Onko itsetunnosta jäljellä enää rippeet, jos se jatkuu vaikka vuosia? Saako se satuttaa ja tuntua pahalta? Saako torjumisesta suuttua? Entä se, kun kelpaakin toiselle vain pienessä hiprakassa? Tai kun huomaa, ettei toinen oikeasti halua, mutta väkisin koittaa osallistua?
Torju seksiinkutsu, mutta älä kutsun esittäjää!
Vinkkinä: torju seksiinkutsu, mutta älä kutsun esittäjää! Kokeile vaikka ”oltaisko tänään vaan lähekkäin ja hipsuteltais?” tai ”jutellaan hetki ja halaillaan, mutta tänään ei oikeen ole fiilistä muuhun, rakas.” Siinä on eroa, torjuuko ihmisen vai toiminnan. Sanavalinnoilla on iso merkitys! Makustelepa, miltä se tuntuu, kun sanoo vaikka ”hyi, älä koske, mee pois, älä aina tuu kiehnäämään, et saa, sä ällötät mua, mee muualle vonkaamaan!” Niinpä.
Jos tulee vuosien ajan torjutuksi, jossain vaiheessa saattaa lopettaa yrittämisen kokonaan, kun tietää jo valmiiksi vastauksen, eikä halua murentaa itsetuntoa enempää. Toinen torjuttu kitkuttaa hammasta purren vielä muutaman vuoden tai vuosikymmenen suhteessa, kun toinen kelpaamattomaksi itsensä kokeva käy hakemassa läheisyyttä ja kosketusta tai tajunnanräjäyttävää villiä seksiä jostain muualta, joko kumppanin kanssa yhteisesti sovittuna tai omin luvin.
Toisinaan käyttöön jää sanaton viestintä, kun alkaa ennaltaehkäisemään kohtaamisia, jotka joskus ovat johtaneet lähentely-yrityksiin. Pian voi kuitenkin huomata kaiken läheisyyden kadonneen, kun välttelee kaikkea potentiaalista ei-toivottuun toimintaan (mahdollisesti) johtavaa koskettelua. Sekään ei ole hyväksi, koska uskon jokaisen ihmisen kaipaavan kosketusta, halauksia, syliä tai vaikka niskahierontaa edes joskus.
”Houston, we have a problem” – oikeudet ja velvollisuudet?
Ihmisellä on sekä oikeus kieltäytyä seksistä että oikeus tyydyttävään seksielämään. Seksin harrastaminen ei ole kansalaisvelvollisuus, mutta silti ihmisellä on oikeus nautintoon ja omannäköiseen, tyydyttävään seksielämään. Mitä sitten voi tehdä, jos parisuhteen osapuolet edustavat juuri näitä kahta ääripäätä? Näistäkin asioista keskustellaan seksuaaliterapiassa. Niistä lyhyistä vaiheista, kun seksielämä on jostain syystä täysin tauolla, mutta myös niistä, kun ei oikein enää edes muista miltä toisen kosketus tuntuu.
Joskus selitys ja apu löytyy vaikka suhteen problematiikkaa tarkastelemalla ja asioiden korjaamisella tai vaikka pienillä ja yksinkertaisilla piristyskeinoilla. Joskus ongelma on hyvinkin monisyinen vyyhti, jonka purkamiseen menee aikaa. Toisinaan suhde päättyy, eikä sekään väärin ole! Molemmat osapuolet saattavat löytää myöhemmin uusista suhteista samantahtiset kumppanit, joiden kanssa seksi on samanarvoisessa roolissa luonnostaan, tai ehkä jopa ”hakukriteerinä” uutta suhdetta etsivälle. Sinä olet oikeutettu ja myös velvoitettu ottamaan vastuun omasta onnesta ja nautinnosta, kuten myös kumppanisi.
”Ei kai seksittömyyden takia voi erota?”
Voi ja näin olen kuullut myös tapahtuneen. Toiselle seksi ei ole olennainen osa suhdetta alkuunkaan, mutta toiselle se saattaa olla tärkeä, kaiken korjaava ja suhteen yhdistävä ”liima”. Seksin puuttumisen vuoksi se on ehkä noussut merkitykseltään vielä entistä suuremmaksi ja sitä myötä ihminen on ehkä huomannut muitakin epäkohtia suhteessaan. Jos ei kokonaistilannetta saada korjattua, ei eroaminen ole ”väärin”. Tärkeintä on saada elää itsensä näköistä elämää, sisällyttäen siihen itselle tärkeitä elementtejä. Yhtä lailla ihmisellä on oikeus elää vaikka täysin seksitöntä elämää, jos kertakaikkiaan halua (edes haluamiselle) ei ole, eikä sekään ole väärin! Ihmisellä on vapaus valita ja elää omannäköistä elämää, joten sallittakoon elettävän se juuri niin kuin parhaaksi näkee!
