(Julkaistu Instagramissa 15.10.2023)
Eilen oli isäni kuoleman vuosipäivä ja tänään vietetään keskenmenon kokeneiden päivää 💔 Kahdeksan vuotta sitten menetin isäni ja vuosien aikana menetin pienten ihmistaimien mukana lähes toivoni.
Elämä on kummallista aaltoliikettä, menetyksiä ja saavutuksia, iloa ja surua, onnea ja pettymyksiä. Joskus tuntuu, että rytinällä iskee vastoinkäymisiä koko vuoden (tai useamman) edestä, ja sitten onkin pitkä pätkä, että kaikki soljuu rauhallisesti ja mukavasti eteenpäin. Toiset pelkäävät tuossa tilanteessa, että mitä pahaa seuraavaksi tapahtuu, kun eihän näin pitkää hyvää ja onnellista ajanjaksoa voi olla ja toiset osaavat ottaa ilon irti elämästä ja helposta vaiheesta. Itse suosittelen kokemuksesta jälkimmäistä, koska pelossa eläminen ei kannata.
Surussa on tärkeä elää ne paskat tunteet läpi, käydä koko tunneskaala läpi surusta ja vihasta pettymykseen ja raivoon. Antaa itkun tulla, vaikka huutoitkien räkä poskella, koska siten se elämä alkaa hiljalleen voittaa. Tunteet kannattaa elää ja antaa niiden tulla ja mennä, yksittäinen tunne ei määräänsä kauempaa kerrallaan tunnu, se yleensä suvaitsee antaa hetken hengähdystauon ennen kuin jatkaa taas. Tunne ja sen kohtaaminen ei vahingoita sinua, mutta tunteiden patoaminen vahingoittaa: katkeroittaa ja näivettää, ja se ei ole hyvä juttu se 🥺
Etsi itsellesi keino kanavoida tuska: huuda, itke, juokse, makaa sikiöasennossa ja luukuta biisejä, tai mikä ikinä on sulle paras tapa. Tulee päivä, kun huomaat, että lopulta selvisit, kaikki jotenkin järjestyi, aloit nauttia pienistä arkisista asioista ja löysit kiitollisuuden jostain asiasta. Ehkä siitä, että kaiken kokemasi jälkeen olet elossa, terve, sinulla on koti, tärkeä perheenjäsen tai ystävä, lemmikki, unelma, sisukkuus, elämänhalu – mitä vain, joka on se kantava voima ja jonka avulla huomasit selvinneesi vaikket uskonutkaan ❤️