Mä olin viikonloppuna Helsingissä hurvittelemassa ja keskustelin kahden eri seurueeseen kuuluvan ihmisen kanssa aiheesta pari- ja seksuaaliterapia ja voinpa kertoa, että meinasin vetästä siiderit henkitorveen! Molemmilla henkilöillä oli joko omakohtainen tai ystävän kokemus, jossa asiakas oli ”pokannut” terapeutin! 😳 Toki otanta oli suorastaan minikokoinen, mutta kylläpä hiljaiseksi veti. Missä ammattietiikka? Vai onko tämä nyt jotenkin pinnalla tuon taannoisen Hesarin jutun jälkeen, jossa kerrottiin terapeutin päätyneen suhteeseen pariskunnan miehen kanssa? En lukenut juttua maksumuurin takia, mutta juoni kyllä kävi ilmi ja kukkahattutätillä alkoi vetämään sutia!
Sanotaanko me pian näkemiin uskottavuudelle, jos tämä on ”yleinenkin” ilmiö? Tai siis ei varmastikaan yleinen, mutta jos tätä tapahtuu ainakin liian paljon? Mä koen tärkeäksi sen, että saan tuoda tätä työtä ja ammattia hyvässä, kauniissa valossa ihmisten tietoisuuteen, ja haluan olla ihmisen edessä luottamusta, rohkaisua ja rauhaa henkivä ihminen. Sellainen, että henkisesti paljaaksi riisuttu, herkkien ja kipeiden asioiden parissa pyörivä ihminen uskaltaa avata itsensä – ja olla huoleti, etten minä koske häneen enkä hänen puolisoon. Joojoo, tunteilleen ei voi mitään ja liha on heikko, mutta se ammattietiikka, perkele! Kyllä semmonen täytyy kaivaa esille, siitä tämän työn perustukset lähtee!
Suomen Seksologisen seuran sivuilla voi käydä lukaisemassa, mitä ammattietiikasta sanotaan. Tässä yksi lainaus:
Seksologi huolehtii siitä, että hänen ja asiakkaansa välinen suhde pysyy ammatillisena kaikissa tilanteissa. Seksologi ei ryhdy asiakkaansa kanssa koskaan seksisuhteeseen ja huolehtii myös suhteen pysymisestä ammatillisena henkisellä ja tunnetasolla.