L/over – ikuisesti minun TV-sarja antaa hyvän kuvan jo kolmen jakson perusteella siitä, millaista elämä narsistin kanssa voi olla. Henkinen väkivalta voi olla niin ankaraa sarjatykitystä palleaan, ettei itseään kykene välttämättä edes pelastamaan riittävän ajoissa.
Ihminen ei itse näe selvistäkään merkeistä, että tilanne tulee pahentumaan entisestään, muuttuu mahdollisesti myös fyysiseksi kajoamiseksi ja hiljalleen alkaa itsekin uskomaan kumppanin sanat kelpaamattomuudesta ja täydellisestä mitättömyydestä.
Läheiset varoittelevat ja koittavat saada ihmisen näkemään, ettei kaikki ole kunnossa. ”Kyllä tämä taas tästä”. ”Tämä on vain vaihe, kun X:llä on niin vaikeaa/kova stressi päällä/tms..”
Irtaantuminen, tai pikemminkin irroittaminen läheisistä on ehkä jo alkanut, ja pian huomaakin, ettei sukulaisten ja ystävien kanssa tule oltua niin tiiviisti tekemisissä kuin ennen, ja kyläilyehdotuksista tulee lähinnä ahdistunut olo. ”Mitä jos X on niin pahalla tuulella, etten saa pidettyä tunnelmaa mukavana (=kulisseja kunnossa) vaan kahvittelu muuttuu kiusalliseksi tai jopa piinaavaksi?”
”Riitaan tarvitaan aina kaksi” ei narsistin kanssa päde, silloin riittää nimittäin yksikin. Uhri voi olla hiljaa, myötäillä tai väittää vastaan, ja silti lopputulos voi olla täysin sama. Ja syyllinenkin on yleensä sama: sinä. Olet kaiken pahan alku ja juuri, ja usein kuuletkin lauseen ”jos et olisi tehnyt näin, ei lopputulos olisi ollut tämä.”
”Rajat on rakkautta”
Onko aina näin?
Lapsen kohdalla vanhemman asettamat järkevät rajat ovat rakkautta. Ulos mennään asianmukaisissa varusteissa ja kipeänä levätään. Ruutua ei tuijoteta tuntikausia, vaan välillä leikitään, ulkoillaan ja syödään.
Omat rajat ovat rakkautta. Nämä on mun rajat, ja sä kunnioitat niitä tai saat poistua. Piste.
Narsistin asettamat rajat kumppanilleen eivät ole rakkautta. Se voi olla kontrollia, henkistä väkivaltaa, pienentämistä. Se voi olla vapauden ja päätöksenteon rajoittamista. Se on usein omannäköisen elämän elämisen estämistä. Narsistin asettamat rajat ovat elämisen ja onnellisuuden estämistä.
Siihen tulee puuttua ja muutos on tehtävä. Se on vaan paskamainen tilanne, sillä muutoksentekijä ja alullepanija on uhri itse. Eipä ole helppo rasti itsetunto riekaleina, läheisistä etääntyneenä, ”pienenä ja mitättömänä” ihmisenä sanoa, että nyt riittää. Yleensä se vaatii sen viimeisen pisaran, ja se on kullakin oman kokoisensa.
”Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan” on paikkaansapitävä lause, sillä paskamaista käytöstä ei tule hyväksyä. Kukaan ei välttämättä tule sua pelastamaan, joten pelastaminen lähtee itsestä. Apua on onneksi mahdollista saada ja usein sitä tarvitaankin irtaantumisen ja toipumisen tiellä. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan myös viranomaisapua.
Narsistisesta suhteesta on mahdollisuus kuitenkin irtaantua ja selvitä hengissä, ja rakentaa itsensä ja elämänsä uudelleen, oman näköiseksi, terveeksi ja ehjäksi.
Ps. Mulla on aavistus siitä, mihin tuo sarja päättyy, saa nähdä arvaanko oikein.
Pps. Myös rajojen erilaiset rikkomiset ovat yleinen keskustelunaihe seksuaaliterapiassa! Mä olen työskennellyt mm. psykiatrisessa vankisairaalassa, jossa erilaiset persoonallisuushäiriöt oli arkipäivää. Koen myös, että ilmiö on sen verran tuttu mulle, että kykenen aiheesta keskustelemaan asiakkaan kanssa varsin vastavuoroisesti. Jos sun elämäntilanne on sellainen, että rajoja on rikottu räikeästi, itsetunto on romuna ja tarvit kannattelua ja tukea, mä olen tässä. Linkki ajanvaraukseen on tässä.