(Tämä julkaisu on siirretty instagramista lokakuussa 2023, eli ajankohta ei täsmää siksi, mutta alempana oma migreenitarinani kiteytettynä)
12.–18.9.2022 vietettävän Migreeniviikon teema on tänä vuonna mielenterveys.
Tue kampanjaa jakamalla yhdistyksen postauksia tai kertomalla oma tarinasi! Migreeniviikon aikana käytetyt hashtagit ovat #migreeniviikko#migreenimielessä#migreeni
Oma migreenitaipaleeni on kestänyt vuosia ja on ollut vuoristoratamainen, (ennalta)arvaamaton, turhauttava, suunnatonta kärsimystä aiheuttava ja on todellakin vaikuttanut henkiseen hyvinvointiin. Pahin kausi ajoittui raskausaikaan, kun odotin nuorimmaista.. putki saattoi kestää pahimmillaan 10 päivää, päivä taukoa ja taas mentiin. Lasketun ajan aikaan vedin 4 päivää kohtauksen kourissa ja pelkäsin niiiinn paljon, joudunko synnyttämään kohtauksen ollessa päällä! (En joutunut, huh!) Raskausaikana huomasin pohtivani, miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan äiti-lapsi -suhteen kehittymiseen ja yhdistänkö tuskan syntyvään lapseen, ja entä jos tämä maanpäällinen helvetti ei lopukaan lapsen syntymään? Psyyke oli kovilla! Käytössä oli estolääkkeet, joiden syöminen itsessään aiheutti suunnatonta pelkoa! Entä jos ne ei olisikaan riittävän tutkittuja ja turvallisia? Entä jos vauva kärsiikin niistä? Vai kärsiikö hän enemmän sen takia, että äiti kärsii lähes 24/7 ja on jatkuvassa stressitilassa? Yleensä migreeni helpottaa raskausaikana, mutta ehei, ei tämän rouvan kohdalla. Se oli rehellisesti sanottuna elämäni paskinta aikaa. Luojan kiitos lapsi voi ja on kehittynyt hyvin, ja migreenikin helpottui hieman, kunnes imetyksen loppua lähestyttäessä lapsen ollessa vuoden ikäinen se helvetti alkoi hiipiä takaisin. Tällä hetkellä tilanne on kausittainen, vaihteleva, vahvasti kytkeytynyt hormonitoimintaan ja stressiin. Välillä ei auta mitkään taikatemput, uusi kohtaus saattaa alkaa edellisen loppuessa tai tilanne pitkittyy, jälkisärky niskakaulahartiatakaraivopurentalihas-alueella estää olkaimellisten rintsikoiden tai hiuspantojen/pompuloiden käytön jne. Mut näillä mennään. Tämä on toistaiseksi osa mua ja tämän elämän painolastia, ehkä vaihdevuosissa tai seuraavassa elämässä tämä helpottaa?